Lumen Est
Virallinen nimi Lumen Est, kutsumanimi Lumi
Rodultaan hollanninpuoliverinen, sukupuolelta tamma Syntynyt 8.3.2017, 7-vuotiaaksi (8.6.-18) saakka sekalainen ikääntyminen, siitä eteenpäin IRL-ikääntyminen eli nyt 7-vuotias Väriltään voikko, päässä läsi, jaloissa puolisukat Säkäkorkeus 163cm |
Omistaja Kuura Takanen (VRL-10444)
Kasvattaja Yataley Showjumpers Vuokraajaa etsitään Tasoltaan HeA / 140cm |
Historia
Lumi on syntynyt Lea H:n tallilla Yataley Showjumpersissa, missä tamma on myös on elänyt ensimmäiset seitsemän elinvuottaan, aloittanut hyvin kilpauraansa ja saanut ensimmäisen jälkeläisenkin. Tamma on siis ostettu suoraan kasvattajaltaan kun Kuura päätti hankkia talliin myös yhden tasokkaamman ratsuhevosen.
Luonne
Hoitaessa Lumi on tasaisen rauhallinen, tamma ei juurikaan näytä merkkejä että erityisesti pitäisi jostakin, mutta ei sen kanssa ongelmiakaan tule. Kaikki tavanomaiset hoitotoimenpiteet ja esimerkiksi varustamisen saa tehdä täysin rauhassa, tammaa voi hyvin pitää irti karsinassa. Erikoisemmatkaan toimenpiteet kuten kengitys eivät tavallisesti tuota vaikeuksia, kuitenkin tylsistyessään operaation kestäessä pitkään tamma saattaa alkaa vähän steppailemaan paikallaan. Taluttaessa toimii tavallisesti hyvin, tosin saattaa ottaa vaikutteita jos muut hevoset käyttäytyvät huonosti. Traileriin ja autoon menee hyvin sekä matkustaa rauhallisesti, uudessa paikassa tosin saattaa olla melko pörheänä pysyen kuitenkin käsissä.
Ratsastaessa Lumi on usein aluksi laiska ja vaatii jonkin aikaa tiukkaa ratsastusta sekä eteenpäin vaatimista ennenkuin alkaa edetä itse. Oikeanlaisen alkuverryttelyn jälkeen hevosesta saa kuitenkin mukavan ratsun tasaisella, sitä täytyy kuitenkin muistaa ratsastaa kokoajan, kyydissä matkustaminen ei tämän hevosen kanssa riitä jos haluaa muuta kuin valua kentällä päämäärättömästi eteenpäin. Maastossa tamma reipastuu vähän, mutta vaatii napakan ratsastajan, sillä saattaa kyttäillä vähän ympäristöään. Tämä kuitenkin rajoittuu pieneen tuijotteluun jonka napakka ratsastaja saa helposti karsittua pois ilmankin kaveria mukana, ja kaverin kanssa maastoillessa Lumi on mitä mukavin. Myös esteillä Lumi on todella toimiva hevonen ja yleensä hypätessä tamma myös innostuu itse etenkin korkeuden kasvaessa. Tosin myös esteillä tamma tarvitsee hereillä olevan ratsastajan ettei jää kyttäilemään.

Suku
ii. WW Windholm (170cm cremello KWPN) ie. Afire Love (160cm rtkm KWPN, ERJ II, KEJ III, YLA2) ei. Córtes 12 (165cm rt KWPN) ee. Negano Flame (167cm rn KWPN) |
iii. WW William (evm)
iie. Derm's Kirlianna (evm) iei. White Knight (evm) iee. Lunatic (evm) eii. Cabanillas 21 (evm) eie. SL Carmina (evm) eei. Firewalker (evm) eee. Sapporo (evm) |
Kilpailut
Lumilla on 30 ERJ:n alaista sijoitusta joista voittoja on 6.
19.04.2017 ERJ Elm Ponies 140cm - 5/30
22.04.2017 ERJ Elm Ponies 140cm - 4/30 27.04.2017 ERJ Elm Ponies 140cm - 1/30 28.04.2017 ERJ Elm Ponies 140cm - 3/30 11.05.2017 ERJ Lyon 140cm - 5/30 13.05.2017 ERJ Lyon 140cm - 2/30 02.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 3/30 04.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 4/30 05.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 2/30 10.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 5/30 14.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 5/30 15.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 2/30 17.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 5/30 18.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 2/30 22.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 4/30 |
24.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 5/30
26.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 5/30 30.06.2017 ERJ KK Ginger 140cm - 1/30 01.06.2017 ERJ Belja 140cm - 3/40 09.06.2017 ERJ Belja 140cm - 6/40 10.06.2017 ERJ Belja 140cm - 2/40 08.08.2017 ERJ Prime 140cm - 1/24 09.08.2017 ERJ Prime 140cm - 1/24 12.08.2017 ERJ Prime 140cm - 2/24 26.08.2017 ERJ Aittohaara 140cm - 4/29 27.08.2017 ERJ Aittohaara 140cm - 3/29 11.09.2017 ERJ Yorca 140cm - 1/24 12.09.2017 ERJ Yorca 140cm - 2/24 17.09.2017 ERJ Yorca 140cm - 2/24 18.09.2017 ERJ Yorca 140cm - 1/24 |
Päiväkirja
Päiväkirjaan ja valmennuksiin pääset tästä linkistä.